Ammatillinen velvollisuutemme on tarjota asiakkaillemme korkealuokkaista kellohuoltoa. Yrityksemme toimii kuin hienosäädetty kello, jossa jokainen pieninkin asia on kohdallaan oikeassa paikassa, ja jossa jokaisella asialla on oma tärkeä merkityksensä. Muiden mekanismien huoltaminen onkin luonnollinen jatkumo omiin toimintoihimme.

Chrono.lv ei ole esiteltyjen mallien virallinen jakelija. 

 

 

Kellojen korjaus- ja huoltopalvelu

Sekä sveitsiläiset että luksuskellot tunnetaan täsmällisyydestään, ja niiden huoltaminen edellyttääkin samanlaista täsmällisyyttä. Chronon kellotyöpajalta löytyy Bergeonin ja Breitlingin työkaluja sekä Elman, Greinerin ja Witschin laitteita.

Työpajamme kemiallisen laboratorion ansiosta pystymme suorittamaan erityisen steriileitä olosuhteitakin vaativia tehtäviä, esimerkiksi kiillotusta, puhdistusta sekä mikropölyn poistoa.

Käytämme vain valtuutettuja sveitsiläisiä laitteita ja alkuperäisiä varaosia, joiden ansiosta kellojen todellinen arvo pystytään säilyttämään ja sen pitkäkestoisuus takaamaan.

 

 
 

 

Pätevät luksuskellosepät

Kelloseppämme ovat erikoistuneet sveitsiläisten kellojen huoltamiseen. Työpajamme pääkelloseppä on saanut sertifioinnit useilta sveitsiläisiltä valmistajilta, esimerkiksi Maurice Lacroix'lta sekä Raymon Weililtä.

Työpajamme kellosepät kehittävät itseään jatkuvasti tutustumalla uusimpiin kelloteknisiin ratkaisuihin vierailemalla Bergeonin tehtaalla Le Loclessa, Sveitsissä.

Chronon kellonhuoltopalvelut

  • Paristonvaihto
  • Lasinvaihto
  • Osien vaihto
  • Sisäisen mekanismin korjaus
  • Täydellinen kellodiagnostiikka
  • Kireyden ja vesitiiviyden testaaminen
  • Ultraäänipuhdistus
  • Kellonkuoren entisöinti

Kysy kysymys

Asiakaspalvelumme on sinuun pian yhteydessä

Kiitos!

Kysymys lähetetty!
Palaa kysymyslomakkeeseen

Etsi Chrono.lv-katalogista

Kellot, korut, palvelut